ViaDia Salon toiminnassa on mukana kolmisenkymmentä vapaaehtoista.
He avustavat hävikkiruuan hakemisessa sopimuskaupoista, pakkaavat ja jakavat
kassit sovittuina päivinä, valmistelevat ja tarjoavat lauantailounaan, osallistuvat
erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, huolehtivat tilojen siisteydestä jne.
Tässä muutaman vapaaehtoisen kokemus työstä:
Seppo Tekkala:
Minuun suurimman vaikutuksen on tehnyt viadialaisten keskuudessa vallitseva henki
ja yhteenkuuluvuus. Kun piipahtaa tallilla muulloin kuin varsinaisina työpäivinä, on
siellä iltapäivällä pannu kuumana, ja pöydän ympärillä käy iloinen puheensorina.
Paikalla voi olla sekä vapaaehtoisia että tutuiksi tulleita asiakkaita. Ruuan hakijoihin
suhtaudutaan arvostaen ja työtä tehdään tasapuolisuuteen ja kaikkien
huomioimiseen pyrkien.
Ruokakassien hakijat ja lounasvieraat ovat kiitollisia ja tyytyväisiä saadessaan apua.
Surullista on ollut havaita, että nykyään avun tarvitsijoiden joukossa on entistä
enemmän lapsiperheitä ja opiskelijoita, joiden talous on niin ahtaalla, että rahat
eivät riitä ruokaan. Taloudelliset ongelmat lisäävät henkistä huonovointisuutta,
ahdistusta ja epätoivoa. On hienoa, jos tällaisen henkilön kanssa keskustellessaan
pystyy helpottamaan toisen oloa kuuntelemalla, olemalla läsnä ja tuomalla toivoa
paremmasta. Olen saanut tästä työstä suurta tyydytystä, hyviä uusia ystäviä ja mielekästä
tekemistä. Tässä ei tarvita hienoja saarnoja eikä suuria puheita; teot puhukoot
puolestaan. Sanoittakin voi levittää Kristuksen rakkautta.
Veka Helin:
Olen ollut mukana ruoka-aputyössä jo ennen ViaDian perustamista. Siihen aikaan
jaettiin EU-ruokaa: maitojauhetta, näkkileipää, kauraryynejä, purkkiruokaa jne. On
todettava, että paljon on sen jälkeen muuttunut, ja suuri kiitos kuuluu Salon
kauppiaille, jotka auliisti lahjoittavat meille hävikkiruokaa. Nykyisin kassien sisältö on
hyvinkin monipuolinen; lihaa, valmisruokaa, makkaraa, erilaisia välipaloja jne. Myös
leipää, pullaa, hedelmiä ja vihanneksia on tarjolla.
Onneksi suhde hävikkiruokaan on yhteiskunnassa muuttunut. Sen hyödyntäminen
on myös eettinen valinta. Miksi heittää jäteastiaan syömäkelpoista ruokaa, jonka
parasta ennen päiväys on tänään? Moni nälkäinen suu tulee ravituksi ViaDian ruokaavun kautta. Itse tykkään olla ihmisten parissa ja jutustella heidän kanssaan. Nyt kun avun tarve
on selkeästi lisääntynyt, muodostuu oven taakse melkoinen jono ennen ovien
avaamista. Kuljeskelen mielelläni porukassa, pysähdyn turisemaan jonkun jo tutuksi
tulleen ja tuntemattomankin kanssa. Samalla pyrin hiukan ohjailemaan liikennettä,
ettemme aiheuttaisi ongelmia lähitalojen asukkaille. Liikkuessani ihmisten seassa
nousee toistuvasti esille se, kuinka tarpeellista tämä apu monelle on. Se tuo
tekemiseen merkitystä ja itselle kiitollisen mielen, kun saa omalta osaltaan olla
lievittämässä toisen hätää ja ahdinkoa.
Pete Sadwinski:
Aloitin osa-aikaisen työn ViaDiassa toukokuussa 2025. Sitä ennen olin kolme vuotta
työttömänä. Työttömyys on raskasta sekä henkisesti että taloudellisesti. Kotona
istuminen ei tee hyvää työkykyisen ihmisen psyykelle eikä lompakolle. Sosiaalinen
piiri kutistuu hyvin pieneen, ja masennus ja turhuuden tunne uhkaavat vallata
mielen. Siksi tämä työ on ollut minulle ”henkinen lottovoitto”.
Toimenkuvani on monipuolinen. Haen hävikkiruokaa kaupoista päivittäin, käyn läpi
päivän ”saaliin” ja pakastan kaiken pakkaseen soveltuvan. Usein tässä työssä on
apuna joku vapaaehtoinen. Osallistun sekä pussitukseen että kassien jakoon.
Lauantailounailla olen mukana valmisteluissa. Esimerkiksi kesällä meillä oli pari
grillilounasta, jolloin grillasimme ulkona makkaraa ruokailijoille. Vappuna
järjestimme vappuhulinat tarjoten simaa ja munkkeja. Kesällä on parilla
ruokajakokerralla ollut pihalla kirpputori. Avustan ViaDian hallitusta erilaisissa tietotekniikkaan liittyvissä asioissa, kuten
facebook- ja instagramsivujen päivityksessä. Aika usein joku vapaaehtoinen tulee
tallille onnettoman näköisenä kännykkä kädessä tai läppäri kainalossa ja toteaa:
”Tämä ei nyt toimi. Osaatko Pete auttaa?” Monesti on kyse yksinkertaisesta asiasta,
josta selviää vaikkapa laitteen uudelleen käynnistämisellä tai päivityksellä. On
mukavaa, kun voi olla avuksi.
Minulla olisi paljonkin suunnitelmia ViaDian toiminnan laajentamiseksi ja
kehittämiseksi. Usein on kuitenkin kyse rahasta tai oikeastaan sen puutteesta.
Yhteiskunta ei mielestäni panosta riittävästi tähän tärkeään, usein näkymättömäksi
jäävään työhön, toisten pyyteettömään auttamiseen.
Koen työni ViaDiassa merkitykselliseksi monelle ihmiselle, myös itselleni. Tätä kautta
olen saanut mielekästä työtä, uusia ystäviä ja kokemusta aika monelta alalta.
Marja-Leena Rauma-Määttänen:
Tulin aikoinaan untuvikkona Vapaaseurakunnan tilaisuuksiin ja tutustuin siellä
viadialaisiin. Kaipa osoitin mielenkiintoa asiaa kohtaan, koska jo aika pian minulle
esiteltiin ViaDian toimintaa ja kannustettiin mukaan.
Olen ollut mukana lounaiden valmistelussa sekä ruokatarvikkeiden pussituksessa ja
jaossa. Jakopäivinä olen jakanut tuoretuotteita, tarjoillut pakkasella kuumaa mehua
makkaran kyytipojaksi ja hoitanut kirpputoripäivien rahastusta.
Lounasta edeltävänä perjantaina on luvassa vihannesten pilkkomista, perunoiden
kuorintaa ja muuta valmistelutyötä. Lounaspäivinä on monenlaisia tehtäviä aina
pöytien kattamisesta voileipien tekoon. Lounaan jälkeen seuraa pöytien puhdistus,
tiskaus ja siivous. Näillä ateriahetkillä pyrimme myös kauneuteen: pöydissä on
koristeena kukkia, pimeään aikaan kynttilöitä. Servettejä ei pidä unohtaa missään
tapauksessa.
Alussa piti tietenkin olla silmät ja korvat auki ja seurata, miten ja missä järjestyksessä
asioita hoidetaan. Kauemmin mukana olleet opastivat hyvässä hengessä. Kun ollaan
tekemisissä elintarvikkeiden kanssa, on aina muistettava hyvä käsihygienia ja
käytettävä tarvittaessa kertakäyttökäsineitä tai hiusverkkoa.Olen myös tuurannut työntekijää osallistumalla hävikin hakuun kaupoista.
Joulumyyjäisiin on askarreltu joulukortteja, ommeltu pyyhkeitä ja leivottu kakkuja.
Talkoilla on ommeltu kangaskasseja eri tarkoituksia varten. Luonto kiittää, kun ei
käytetä muovikasseja!
Työn tekeminen on ollut mielekästä, kun asiat on hoidettu hyvässä yhteishengessä
huumoria unohtamatta. Meitä on oikein hyvä porukka tekemässä tätä. Olen
tutustunut uusiin, mukaviin ihmisiin. Leski kun olen, eivätkä läheisimpäni asu kovin
lähellä, olen saanut tilaisuuden täyttää aikaani mielekkäällä tekemisellä.
Osallistumiskerrat ovat sopivasti parin viikon välein. Tulee hyvä mieli, kun voi
osallistua hyödylliseen tekemiseen ja olla osa jotain suurempaa, kuulua joukkoon.
Helen Kellerin sanoin: ”Yksin voimme tehdä niin vähän, yhdessä voimme tehdä niin
paljon”.
Marika Hakulinen ja Seppo Hakulinen:
”Kun Marika ensimmäisiä kertoja tuli ViaDiasta ja ehdotti, että minäkin voisin lähteä
mukaan, oli vastaukseni jyrkkä ei. Sellainen touhu ei ole minua varten”, sanoi Seppo.
Tuosta lausahduksesta on kolmisen vuotta. Siihen aikaan Seppo oli dialyysihoidossa
ja odotti munuaisensiirtoa. Mutta kun antaa pikkusormen, voi lähteä koko käsi.
Seppo tuli katsomaan ja jäi kerrasta ”koukkuun”. Tätä nykyä tämä pariskunta on
aktiivisimpia viadialaisia. Sepolla on uusi munuainen, Marikalla uusi polvinivel. Ja
vauhtia riittää.
”Kun on koko ikänsä tottunut tekemään kovasti töitä, ei osaa olla jouten”, kiteyttää
Marika. Ja kehuu samalla vapaaehtoistyön terapeuttista ja liikunnallista puolta. Saa
olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Ja askeleita tulee parhaina päivinä reilusti
yli 10 000 kummallekin.
”Me teemme vähän kaikkea”, he toteavat. ”Haemme Peten apuna ruokaa,
pakastamme, pakkaamme, jaamme.” Marika käy päivittäin läpi kaikki tuoretuotteet
ja poimii epäkurantit pois. Heidät tapaa usein tallilla, aina hyväntuulisina ja avuliaina.
Jo aika pian paljastui Sepon ”salainen” taito: hän on ilmiömäinen leipuri: leipää,
pullaa, karjalanpiirakoita, täytekakkuja. Kuinka monet kakkukahvit olemmekaan
saaneet nauttia Sepon herkkujen kera! Marikalta taas syntyvät käden käänteessä herkulliset voileipäkakut.
Lauantailounaiden suunnittelussa ja valmistuksessa hänen roolinsa on tätä nykyä
hyvinkin keskeinen. Rakkaudella valmistettu kotiruoka on herkullista. Turhaan eivät
ruokavieraat totea sen olevan aivan ravintolaruuan veroista.
Jokaisella meistä on omat kykymme. Kun ottaa ne käyttöön palvelemaan yhteistä
hyvää, ei lopputuloskaan voi olla kuin hyvä.